Päivä: 25.3.2020

Pakkoavioliitto Oikeusministeriö miettii, voitaisiinko pakkoavioliitto purkaa muutenkin kuin avioerolla. Liiton kumoaminen ja mitätöiminen. Matkustaminen Yhdysvaltoihin Yksi Yö Yksi yö jouluun -tapahtumassa tarinaa kuljettaa eteenpäin jouluinen musiikki, sekä yhdessä laulettuna, että esityksinä. Lapsille on ohjelmassa mm. kuusen koristelua ja lisäksi jouluiset pussukat noin sadalle ensimmäiselle. Yksi yö jouluun -esitys soveltuu lapsille ja lapsenmielisille – jokaiselle jouluisesta […]
Ex-missi Jenni Dahlman ja kiekkoilija Ossi Väänänen arvostavat tunnetusti yksityisyyttään.Nyt Jenni on kuitenkin ensimmäistä kertaa postannut pariskunnasta yhteiskuvan Instagramiin. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen kerta, kun Jenni ja Ossi poseeraavat pariskuntana kameralle. Ossi Väänäsen papereissa lukee syntymäpaikkana Vantaa, mutta kyllä Ossi on syntynyt Helsingissä, Kätilöopistolla. Hänen vanhempansa vain sattuivat asumaan niihin aikoihin Vantaalla. Jo 4-vuotiaana Ossi […]
Matkustaminen Yhdysvaltoihin Yksi Yö Yksi yö jouluun -tapahtumassa tarinaa kuljettaa eteenpäin jouluinen musiikki, sekä yhdessä laulettuna, että esityksinä. Lapsille on ohjelmassa mm. kuusen koristelua ja lisäksi jouluiset pussukat noin sadalle ensimmäiselle. Yksi yö jouluun -esitys soveltuu lapsille ja lapsenmielisille – jokaiselle jouluisesta tunnelmasta nauttivalle. Matti Wendelin Naamiaisasut Naisille > Naamiaisasut Naisille Näytetään 13–24 / 228 […]
Kausi 8. Jakso 1/26. Oppihuolet Osa 1. Kun Ystävyyden kartta laajenee käsittämään Equestrian ulkopuolisia alueita, ponikuusikko ymmärtää, että heidän on levitettävä ystävyyden sanomaa yhä laajemmalle. Onneksi Twilight tietää ratkaisun – perustetaan Ystävyyden koulu! Amerikkalainen suomeksi puhuttu animaatiosarja. (21′) Matkustaminen Yhdysvaltoihin Yksi Yö Yksi yö jouluun -tapahtumassa tarinaa kuljettaa eteenpäin jouluinen musiikki, sekä yhdessä laulettuna, että […]
Resepti: kokki ja ruokakirjailija Teresa Välimäki "Rakastan pitkään uunissa haudutettuja kasvisruokia kuten ranskalaista ratatouillea ja tätä italialaista caponataa. Pitkään haudutettu tomaattinen kastike on parasta lohturuokaa mitä tiedän ja se sopii valmistettavaksi mihin aikaan vuodesta tahansa. Braking Bad Nyt HBO Nordicilla: Menestyssarjan odotettu kolmas kausi. – Mainosten avulla pystymme tarjoamaan sinulle ilmaista sisältöä! Kun klikkaat mitä […]
Kauppalehden toimitus, 16.3.2020 14:22 Sijoittaminen Kansantalous Pörssi Eurooppa on nyt menossa samaa vauhtia kiinni kuin. Hallitus esitteli maanantaina iltapäivällä poikkeuksellisen kovat keinot koronaviruksen hillitsemiksi. Pääministeri Sanna Marin luetteli 19 kohtaa, jotka ovat voimassa 13. huhtikuuta saakka. Koko. Yksi Yö Yksi yö jouluun -tapahtumassa tarinaa kuljettaa eteenpäin jouluinen musiikki, sekä yhdessä laulettuna, että esityksinä. Lapsille on […]
Oikeusministeriö miettii, voitaisiinko pakkoavioliitto purkaa muutenkin kuin avioerolla. Liiton kumoaminen ja mitätöiminen. Matkustaminen Yhdysvaltoihin Yksi Yö Yksi yö jouluun -tapahtumassa tarinaa kuljettaa eteenpäin jouluinen musiikki, sekä yhdessä laulettuna, että esityksinä. Lapsille on ohjelmassa mm. kuusen koristelua ja lisäksi jouluiset pussukat noin sadalle ensimmäiselle. Yksi yö jouluun -esitys soveltuu lapsille ja lapsenmielisille – jokaiselle jouluisesta tunnelmasta […]
Yksi Yö Yksi yö jouluun -tapahtumassa tarinaa kuljettaa eteenpäin jouluinen musiikki, sekä yhdessä laulettuna, että esityksinä. Lapsille on ohjelmassa mm. kuusen koristelua ja lisäksi jouluiset pussukat noin sadalle ensimmäiselle. Yksi yö jouluun -esitys soveltuu lapsille ja lapsenmielisille – jokaiselle jouluisesta tunnelmasta nauttivalle. Matti Wendelin Naamiaisasut Naisille > Naamiaisasut Naisille Näytetään 13–24 / 228 tuloksesta Lajittelu: […]
Nyt HBO Nordicilla: Menestyssarjan odotettu kolmas kausi. – Mainosten avulla pystymme tarjoamaan sinulle ilmaista sisältöä! Kun klikkaat mitä tahansa kohtaa tällä sivulla tai “Jatka. Outsiders Season 3 Warning: SPOILERS ahead for Young Justice season 3’s finale. Young Justice: Outsiders ending episodes proved a perfect capstone for a fantastic season 3.Fans of the cult animated series […]
Pahuus on näyttelijöidensä näköinen elokuva ja hyvä niin. Vaikka Andreas Wilsonissa onkin ainesta teinityttöjen päiväuniin, hän onnistuu elokuvassa olemaan vain liian aikaisin aikuiseksi kasvanut poika. Wilsonin silmissä näkyy se hiljainen uhmakkuus ja moraalinen ylemmyydentunto, The Joker 2020 Ei ehkä ole kilttiä sanoa näin, mutta Todd Phillipin Joker on niin hyvä, että tekee mieli hieroa punaista […]
Warning: SPOILERS ahead for Young Justice season 3’s finale. Young Justice: Outsiders ending episodes proved a perfect capstone for a fantastic season 3.Fans of the cult animated series fought tooth and nail to see it renewed for a third season after it. The Outsiders are a group of young heroes operating as part of the […]
Yksi yö jouluun -tapahtumassa tarinaa kuljettaa eteenpäin jouluinen musiikki, sekä yhdessä laulettuna, että esityksinä. Lapsille on ohjelmassa mm. kuusen koristelua ja lisäksi jouluiset pussukat noin sadalle ensimmäiselle. Yksi yö jouluun -esitys soveltuu lapsille ja lapsenmielisille – jokaiselle jouluisesta tunnelmasta nauttivalle. Matti Wendelin Naamiaisasut Naisille > Naamiaisasut Naisille Näytetään 13–24 / 228 tuloksesta Lajittelu: ostetuin ensin […]
Ei ehkä ole kilttiä sanoa näin, mutta Todd Phillipin Joker on niin hyvä, että tekee mieli hieroa punaista huulipunaa ihmisten naamaan ja pistää paska palamaan, niin kuin ihan tässä ja nyt. Myöntäkää pois, se ei ole kovin iso yllätys – Phoenix tuntui alusta lähtien täydelliseltä valinnalta ja Phillipsin Kauhea kankkunen on vuoden 2009 paras elokuva. […]
Matti Wendelin Naamiaisasut Naisille > Naamiaisasut Naisille Näytetään 13–24 / 228 tuloksesta Lajittelu: ostetuin ensin Lajittelu: arvostetuin ensin Lajittelu: uusin ensin Lajittelu: halvin ensin Lajittelu: kallein ensin Valikoimastamme löydät naamiaisasut lapsille ja aikuisille sekä miehille että naisille – jokaiselle löytyy varmasti sopiva vaihtoehto. Aikuisten asut maksavat 10–34 € ja lasten asut maksimissaan 12 €. Tutustu […]
Naamiaisasut Naisille > Naamiaisasut Naisille Näytetään 13–24 / 228 tuloksesta Lajittelu: ostetuin ensin Lajittelu: arvostetuin ensin Lajittelu: uusin ensin Lajittelu: halvin ensin Lajittelu: kallein ensin Valikoimastamme löydät naamiaisasut lapsille ja aikuisille sekä miehille että naisille – jokaiselle löytyy varmasti sopiva vaihtoehto. Aikuisten asut maksavat 10–34 € ja lasten asut maksimissaan 12 €. Tutustu erilaisiin rooliasuihin […]
Tänään saa katsella uutta kotimaista s(h)itcomia digikanava Diggarilla sekä netissä osoitteessa www.juhlajatkat.tv. Tässä sarjassa vittuillaan, hakataan. Free Movies and TV Shows You Can Watch Now. On IMDb TV, you can catch Hollywood hits and popular TV series at no cost. Select any poster below to play the movie, totally free! Juhlajätkät. Urheilujoukkueet. Ahonen Racing Team […]